torstai 21. elokuuta 2014

Monta hyvää syytä lähteä Mäntsälästä

Vaikka otsikko antaisi syytä uskoa sen syvällisempään merkitykseen, niin tässä bloggauksessa aion ainoastaan hehkuttaa Mäntsälän lähistöltä löytyviä sisustussielun taivaita! Haha, ettepä olisi ihan heti arvanneet.
Koska meillä on ollut äitin kanssa viime päivinä ainoastaan vain aikaa touhuta yhdessä, niin olemme viisaina naisina käyttäneet joutoajan shoppailuun. Eikä mihinkä tahansa shoppailuun, vaan sisustusshoppailuun!

Mäntsälästä löytyy lyhyen matkan päässä monta sisustajan taivasta, mutta ensimmäisenä päädyimme samoilemaan Lahden suunnalle. Vinkkinä vaan kavereille, että tällä ohjelmalla saa koko päivän hyvin vietettyä! Ensin ajoimme Hollolassa sijaitsevaan sisustusaittaan nimeltä Pioni ja Piironki.


Kävin joskus monta vuotta sitten kyseisessä puodissa kun se vielä sijaitsi Kärkölässä, mutta ei meno ainakaan ollut huonontunut Pionin ja Piirongin päästyä isompiin tiloihin suureen Hollolaan! Kaupassa myydään uusvanhoja sisustusihanuuksia sekä lähituottajien käsitöitä, kukista kynttilöihin ja ruisjauhoista mattoihin. Ja kun aarteiden keskellä kiertelystä tulee nälkä, voi kahvilasta ostaa kotitekoisia piirakoita sekä kahvia kyytipojaksi!

 

Pionista ja Piirongista matkamme jatkui Heinolaan (sinne toiseen hoolla alkavaan), jossa kävimme Pentikin Outletissä ABC-asemalla, sekä vieressä sijaitsevassa Heila lähiruokakaupassa, jossa toimi samaa nimeä kantava lounasravintola - lista tietysti mitä maistuvampia lähiruoka-annoksia pullollaan! Tosin mainittakoon Mäntsälän eduksi, että kyllä täältäkin se Pentikin Outlet löytyisi... Heinolan Pentikissä oli kuitenkin tehokas palvelu, sillä sekä minä että äitini poistuimme myymälästä Ystävä-kortit kädessä, minulla 30% liittymisalennuksella ostettu impulssiostos muiden impulttiostosten lisäksi, sekä syyskuussa alkavien Ystävämyyntien mainoslehtinen. Ja äiti sai tietysti ajomatkalla listan, mitä sinne ystävämyynteihin pitää mennä kytistelemään - se miten ne kaikki jo ostetut sekä melkein ostetut aarteet saadaan Itävaltaan, on sitten sen ajan murhe.


Vatsat täynnä herkkuja jaksoimme kotimatkalla vielä Lahden eteläisen liittymän kohdalla poiketa hetken mielijohteesta vielä Iittala Outletissa valitsemassa tarjoustuotteista parhaimmat päältä niin pukinkonttiin kuin omaksi iloksikin. Ja kyllä, meidän perheessä joululahjojen ympärivuotinen ostotaito on siirtynyt perimänä äidiltä tyttärelle. Ensimmäisestä Adventista alkaa ostokielto, sillä joulunalusaika on pyhitetty lahjojen paketoimiseen, korttien askarteluun ja kodin koristeluun, sekä joulutunnelmasta nauttimiseen joululauluja kuunnellen ja -herkkuja syöden. Itse olen toisessa polvessa vienyt jutun vielä vähän pidemmälle, ja joulun juhlintaa jatketaan minun yhden hengen taloudessani aina loppiaiseen saakka. Mutta siitä sitten enemmän siellä marras-joulukuun bloggauksissa! :D

- Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti