sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ain't no color paint gonna cover the stains, the pictures on the wall will all remain

Tulikin sitten valittua vähän mahtipontisempi otsikkoteksti hieman vähäpätöisempään aiheeseen!

Viimeisimmät kotirintaman kuulumiset ovat muodostuneet enemmän ja vähemmän piilopaikkahankinnoista omille henkilökohtaisille tavaroille. Toisin sanoen, tämä koti on nyt vuokrattavana käypään hintaan Wienissä vieraileville Airbnb:n kautta vaihtelevalla aikataululla!

Kerkesinpä kuitenkin siinä ohessa ostelemaan pari taulua lisää seinille, synkkeneviin syysiltoihin kun tuntui olevan taas aforismien ja muiden silmää ilahduttavien piristysten tarvetta. Tässä kauniin raastavassa tunteiden ja tapahtumien mylläkässä, jota elämäksikin kutsutaan, kun ei millään kolhuilta voi säästyä.
 

Näillä seinällä roikkuvilla kannustuksen sanoilla jaksaa taas aamulla avata silmät hitusen räväkämmin!

Toisenlaisia sielunmaisemia tuli myös katseltua viikonloppuna Wien Weinwandertag-tapahtumassa 19. kaupunginosassa, kun Wienin kansa suuntasi (minä mukaan lukien) Kahlenbergin maistelemaan paikallisten tuottajien viinejä. Ja ah, missä maisemissa sitä saikaan mieltään ja silmiään lepuuttaa Sturm-lasi kätösessä!

- Sanna

Kiitos Ikea!


Selailin kuukausia netin kirpputoripalstoja uusia yöpöytiä etsien. Toiveenani oli löytää jotain vanhaa ja värikästä - mieluiten turkoosit ovelliset yöpöydät, jotka materiaaliltaan olisivat jotain muuta kuin puuta. Makuuhuoneessa on jo kaksi puista vanhaa kaappia, joten välttyäkseni liialta mummolatunnelmalta, halusin yhdistää niihin jotain aivan muuta tyyliä.


Selailen Ikean sivuja aina silloin tällöin ja silmiini pistivät heti yöpöytävalikoiman turkoosit helmet. Pöydät vastasivat melkein täysin haaveitani. Olisin mielelläni halunnut ostaa käytetyt ja persoonallisemmat yksilöt, mutta koska tarvitsimme hätäisesti ovelliset kaapit vanhojen pölynkerääjätasojen tilalle, toivotin Ikean kaapit ilomielin tervetulleiksi!





- Eve

perjantai 26. syyskuuta 2014

Paluu arkeen

Melkein kahden kuukauden kesäloma Suomessa on takana. Olipahan taas ihanaa nähdä perhettä, sukulaisia ja ystäviä! Koko loma menikin juhliessa, joten oikein odotin normaaleja kotitöitä: lattioiden kuurausta, tiskikoneen hyrryttelyä ja pesutornin kiduttamista. Tänään aloitin aamusta pari projektia - toinen on saatettu loppuun, toinen suoritetaan viikonloppuna.


Ompelukone pääsi heti aamusta töihin, kun hurauttelin ommellen sohvallemme uudet tyynyt. Olen jo pitkään etsinyt olohuoneeseen taulua, mielellään abstraktia akryylimaalausta. Eilen löysin joten kuten silmää hivelevän kuvan, mutta hinta oli makuuni liian kallis. Tyytymättömyyteni palkittiin taulun vieressä sijaitsevillä maalausvälineillä - kaksi blancoa kangastaulua, sutipakkaus ja värit maksoivat parikymppiä ja minusta tulee viikonloppuna taidemaalari! Jos tauluista ei tulevaisuudessa tule postauksia - ne menivät pieleen.


Loppuun vielä terkkuja syksyiseltä partsilta!





- Eve

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kotiinpaluu

Viisi viikkoa vierähti kotimaassa lomaillessa kuin hujauksessa, mutta nyt on palattu takaisin omaan Kotiin tänne vielä niin kesäiseen Wieniin!
Mukana tuli raahattua tuliaisina muutama ylikilo, jonka seurauksena kotona on taas ehtistä kauniimpaa! Tarvikekori kahville ja -pannuille oli oikea tarvehankinta, mutta sisustustyynyjen ja pyyhkeiden ostoa saisi kyllä joku järjen ääni olla rajoittamassa - kohta täytyy hankkia yksi nojatuoli lisää olohuoneeseen vain jotta kaikille ihanille sisustustyynyilleni olisi tarpeeksi tilaa...





Maanantaina aloitin myös sisustussuunnittelun ja huonekalurestauroinnin opinnot naapurikaupungissa Mödlingissä. Tämän viikon saldoon on kertynyt jo rakko sormeen käsisahan käsittelystä sekä hienoakin hienommat työhaalarit!


Kyllä näillä vermeillä alkaa jo uskottavaa työmiestä (-naista?) muistuttamaan!

- Sanna