torstai 26. kesäkuuta 2014

Ei pöllömpi!



B täytti viime viikolla vuoden, ja ylpeä äiti alkoi heti suunnitella pojan omaa huonetta. Pinnasänky on vielä meidän vanhempien makuuhuoneessa, mutta pian aloitetaan rankka koulutus ja poika siirretään omaan huoneeseen. Huone on tähän asti toiminut vierasmajoitus-tarkoitukseen, mutta pikku hiljaa sinne on kerääntynyt myös B:n tavaroita ja lapsiaiheisia tekstiilejä. 
Pidän erityisesti puisista lasten leluista, väreistä, nostalgiasta ja ajan patinoimista tavaroista. En malta odottaa, että pääsen valikoimaan huoneeseen erilaisia leikkiin motivoivia leluja ja kalusteita!


Vanhat nukenrattaat löysimme mieheni isovanhempien kuolinpesästä. Isomummo oli aina haaveillut nukeista, muttei lapsena ollut niitä saanut - siksipä talo oli nyt täynnä posliininukkeja ja nukentavaroita. Me ihastuimme nukenvaunuihin ja otimme ne hyvään talteen. Onneksi, sillä B lykkää vaunuja päivittäin huoneesta toiseen.


- Eve

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti