perjantai 28. marraskuuta 2014

Hyvästit marraskuulle

Tulipahan taas pidettyä pari viikkoa taukoa bloggailusta, mutta siihen oli syynsä - nimittäin Tinder, tuo miesshoppailukatalogi! Vannoin taannoin kuolevani mieluummin vanhana piikana, kuin loggautuvani tuonne lihatiski-appiin, mutta päädyinpä syömään sanani. Syy oli yksiselitteinen: on mahdotonta olla sinkku nykypäivänä ilman Tinderiä. Koska on olemassa appi, joka hakee sinkut asetettujen kilometrien sisällä ja ilman kasvojen menetyksen pelkoa muodostaa ns. matcheja (molemmat tykkäävät toistensa kuvista tietämättä toisen kiinnostuksesta), on keskustelun aloittaminen helpompaa kun vastapuolen kiinnostus on jo etukäteen selvillä. Tämä on johtanut siihen, että tuolla kadulla ja kuppiloissa kukaan ei enää tule rohkeasti puhumaan. Siis omasta ikäluokastani, kyllä nuo junnut edelleen ihastelee ääneen eksoottisia skandinaavisia piirteitäni kun eivät raukat vielä Tinderistä tiedä tuon taivaallista... Treffeillä on nyt sitten tullut käytyä enemmän ja vähemmän menestyksellä, ja vähäinen vapaa-aika kulutettu vaihtamalla tietoja lempiväristä ja -musiikista, päätin kuitenkin palauttaa arjen taas ruotuunsa ja miesten sijaan keskittyä tähän pysyvään rakkauteen, nimittäin sisustamiseen ja bloggaukseen!

Marraskuun puolivälissä järjestettiin Ottakringer Brauereissa Feschmarkt-tapahtuma, missä Even kanssa kävimme pyörähtämässä. Joulukortti-ideaa enempää ei tällä erää mukaan tarttunut, mutta itse vanha olutpanimo oli jo käymisen arvoinen kokemus!
Joulukoristeetkin pääsevät viimein tänä viikonloppuna varastosta esille ja vakioksi muodostunut ikea-reissu odottaa huomenna, mutta sitä ennen haluan jakaa teille vielä toisenlaisen ilon; nimittäin Wienistä saa oikeaa salmiakkia!!! Voi sitä onnen päivää, kun tämän tiedon sain! Olkoonkin palvelu tuossa vanhaa (hyvää) aikaa huokuvassa karkkitaivaassa ala-arvoista - tai sanotaanko perinteisen wieniläistä - mutta kyllä se tuon salmiakkikokemuksen arvoista on muutamat huulen mutristelut ja mulkaisut vastaanottaa! Jos siis olet suomalainen ja asut Wienissä, vinkkinä sinulle, että 18. kaupunginosassa Währinger Strassen metroaseman vieressä on pieni karkkikauppa, joska saa mitä erilaisempia salmiakkilaatuja! Tässä teille vielä muutama kuva nautinnoksi:

 

 - Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti